Perusta oma suo

Mitäpä teen, kun sain pyynnön perustaa kuivahkolle pihalle suon?  No, tuumasta oitis toimeen:

Valitsen puolivarjoisen paikan, joka on hieman notkelmassa.  Kaivan 30 cm syvältä multaa pois alueelta, jonka koko on 1 x 3 metriä.  Lisäksi teen tälle alueelle vielä turveharkoista 10 cm korkean reunuksen.

Jotta saisin suolle luonnon suota muistuttavat olosuhteet, laitan kasvihuonemuovia yhtenä kappaleena kuopan pohjalle ja sivuille reunuksen ylälaitaan saakka.  Teen muoviin pari pientä viiltoa sivuille 10 cm korkeudelle pohjasta, viilloista pääsee vettä valumaan pois, ettei suo ole koko ajan veden vallassa.  Sitten täytän kuopan happamalla mullalla ja turpeella sekä kastelen sen läpimäräksi.

Avot, suo on valmis….  paitsi kasvit puuttuu.

Joten, putiikilta mukaan karpalon, lakan, variksenmarjan ja juolukan taimia, jotka kaikki antavat ravinteikkaita, syötäviä marjoja.  Hauskuutta piisaa vuosikausiksi seurata sekä kasvien kukintaa, kasvien leviämistä ja sadon saantia.  Totta se on; omalta pihalta voi saada suon marjoja. 🙂

Karpalo

Karpalo on hieno suon kasvi; kauniin ja herkän kukinnon lisäksi kaunis lehdistö ja marjat.

Variksen-marja

Variksenmarjalla on kaunis, ikivihreä lehdistö. Marjat ovat erittäin terveelliset.

Juolukka

Juolukalle tulee lehtiin upea syysväri ja sen marjat ovat syötävät, hyvin ravinteikkaat.

Hilla, lakka, suomuurain

Maukkaan lakan kasvattaminen onnistuu oman pihan suolla. Kasvusto laajenee vähitellen.